Arvot

Ihmisten erilaisuus ja maailman monimuotoisuus on valtava rikkaus.

Tätä varallisuutta kannattaa ylläpitää ja antaa sen kukoistaa. Se
ruokkii virikkeitä ja mielikuvitusta, saa maailman tuntumaan
mielekkäämmältä erilaisille ihmisille ja kuten biologisessakin
monimuotoisuudessa, tekee kokonaisuudesta vähemmän haavoittuvan
yllätysten tullessa vastaan.

Ongelmiakin monimuotoisuudessa on. Intressien yhteensovittaminen voi joskus olla vaikeata, mm. yksinkertaisesti siksi, että ajatus hyvästä voi olla kovin erilainen. Jos eri näkemykset eivät sulje toisiaan pois, ongelma on vain (vaiko "vain"?) ajatusmaailmaa hiukan laventamalla hoidettavissa täysin.

Paitsi että olemme keskenämme erilaisia, henkilökohtaisestikin tapahtuu uusiin suuntiin vieviä asioita. Minä huomenna ei aina ole sama asia kuin minä
tänään. Maut ja mielipiteet voivat muuttua. Opintoja ja töitä tulee ja menee, lapset kasvavat, aikuiset varttuvat. Henkinen ja fyysinen toimintakyky muuttuvat ja painottuvat vaihtelevasti. Ja maailma asettaa omia vaatimuksiaan.

Kun fyysiset perustarpeet on saatu jollakin tasolla hoidettua, tulevat kuvaan henkisen puolen hyvän elämän osatekijät. Näitä ovat erään määritelmän mukaan hallinnan tunne, riittävä itsetunto sekä yhteenkuuluvuuden ja merkityksellisyyden kokemukset.

Em. lähtökohdista voidaan johtaa perusperiaatteita rakennetulle ympäristölle ja yksittäisille rakennuksille. Niitä ovat:

1. Rakennetun ympäristön monimuotoisuus kaikilla tasoilla

Rakennusten ja niiden ympäristöjen on hyvä olla erilaisia sekä iältään, tyylisuunnaltaan, kooltaan, hengeltään, toiminnoiltaan, asukkailtaan ym. Minkä kokoiseilla alueella tämän monimuotoisuuden pitäisi toteutua, onkin vaikeampi juttu. Toisaalta yhtenäinen ympäristö näyttää tasapainoiselta ja miellyttävältä, toisaalta erilaisuutta olisi hyvä olla kohtuullisen hyvin saavutettavissa sekä toimintojen että tunnelmien kannalta.

Mahdollisimman monenlaisten toimintojen olisi siis hyvä olla mahdollisia ja vieläpä melko lähellä, sekä arjen perusasioiden hoitamisen että esim. mielekkäiden harrastusten kannalta. Myös sellaisten asioiden, joita ei itse satu (vielä/enää) haluamaan tai edes arvostamaan. Tässä voi auttaa utilitaristinen ajatus, että kaiken sellaisen pitäisi olla sallittua ja mahdollista, jonka loppusaldo jää plussan puolelle. Käytännössä tämän soveltaminen on usein vaikeaa, mutta periaatteen tasolla ajatuksesta voi olla apua.

2. Turvallisuus

Turvattomuutta ei pitäisi joutua kokemaan, ellei aivan erityisesti halua jännistystä ja vaaraakin elämäänsä. Voinee sanoa, että kohdan 1 toiminnot ovat alisteisia tälle, sen verran perustarve turvallisuus on. Turvallisuutta on myös se, että yllättävissä tilanteissa on joustonvaraa ja toisaalta se, että ei-toivotut yllätykset, mm. tekniset ja hallinnolliset, pyritään minimoimaan.

3. Hallittavuus ja omaksi tai yhteiseksi kokeminen

Ainakin oman lähiympäristön pitäisi olla käsitettävissä, hallittavissa, muokattavissa, kehitettävissä ja muiden kanssa jaettavissa siinä määrin kuin itse haluaa. Tiukat rajat ja "komento", tulevat kyseeseen silloin kun asia ei muuten ratkea. Klassinen yhteismaan ongelma on tästä esimerkki. Siinä kunkin muista piittaamaton oman edun tavoittelu johtaa siihen, että kaikki saavat vähemmän kuin tilanteessa, jossa rajoista sovittaisiin etukäteen yhdessä.

Käsitykset hyvästä ympäristöstä ja tarvittavista tiloista sekä mahdollisuudet hankkia näitä poikkeavat huomattavastikin toisistaan. Käsityksiin ja toteutusmahdollisuuksiin vaikuttavat persoonallisuus, perhetilanne, rahatilanne, toimintakyky, käytettävät kulkuvälineet, muistot, maailmankuva, ym. Ja kun asunnosta puhutaan, se olisi lisäksi hyvin suotavaa löytää läheltä töitä, kouluja, harrastuksia ja vieläpä muuten omannäköiseltä paikalta.

Ratkaisu perustuu siihen näkemykseen, että päätöksenteon tulisi olla mahdollisimman lähellä päätöksen seurauksien kokijaa. EU:ssa tätä kutsuttiin ainakin joskus subsidiariteettiperiaatteeksi. Toteutumasta siellä voidaan keskustella, mutta yhtä kaikki, periaate on mielestäni hieno. Siis, "ylhäältä ohjausta" ja mutkikasta, moniportaista hierarkiaa tarvitaan vain silloin kun kyse on muihin vaikuttavista asioista, joita toimija itse ei kykene ratkaisemaan omin voimin. Vapaaehtoisesti vastaanotettavaa apua ja ohjausta voi tietenkin tarjota asiassa kuin asiassa. Päätöksentekotavat voidaan esittää myös näin:

Keskiarvoistava, hierarkioihin perustuva malli:

Löydetään, otaksutaan tai pakotetaan kompromissi, johon kaikkien on sopeuduttava. Tehdään keskiarvoihmiselle. Voi olla myös ns. äärilaidan ratkaisu joissakin poliittisissa olosuhteissa. Yksittäinen asia pyritään toteuttamaan aina samalla tavalla. Riskinä on se, että ratkaisut ovat monimuotoisuutta ja innovatiivisuutta suorastaan tuhoavia kompromisseja, pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan määräytyviä.

Monimuotoisuuden malli:

Asiat toteutetaan vaihtevilla tavoilla, konteksti huomioiden. Kaikkia koskevat rajoitteet otetaan silti huomioon. Toteutusten monimuotoisuus antaa toteuttajiensa kukoistaa ja muiden kokijoiden nauttia sellaisista ratkaisuista, jotka kokee omimmikseen. Kirjosta voi valita itselleen sopivaksi kokemansa asiat äänestämällä jaloillaan. Tai muokkaamalla lähintä ympäristöään itselleen sopivaksi. Jos jotkut asiat eivät miellytä, ne voivat monimuotoisuuden vallitessa itse asiassa vielä lisätä hyvän kokemusta nostamalla sitä esiin kontrastin avulla.

Tämän voisi pukea sanoiksi myös pienellä kaaviolla, joka kuvaa näkemystäni ihmisten ja organisaatioiden suhteesta:

Ihminen <-> Välittävä organisaatio <-> Ihmisyhteisö

Välittävää organisaatiota voisi kutsua myös käyttöliittymäksi maailmaan, jos ja kun ihmisen omat resurssit eivät kaikkeen riitä. Teesini on, että välittävän organisaation pitäisi sanan molemmissa merkityksissä nimenomaan välittää ja mahdollistaa, ei korostaa tarpeettoman paljon itseään, ei tulla rajoitteeksi, ei liikaa muuttaa välitettävää viestiä. Maailma itsessään on monimuotoinen ja kiinnostava. Väliin ei tarvittaisi toista, hallinnollista, brändättyä, keinotekoista maailmaa. "Tulkille" eli vaikkapa laatumedialle, asiantuntijoille, opettajille ja hallinnollekin jne. on kyllä hyvinkin tärkeät paikkansa, mutta tulkin ei pitäisi tehdä itsestään pääasiaa. Tässä yhteydessä heti hatunnosto niille "tulkeille", jotka hoitavat hommaansa ihmisiä ja maailmaa, todellisuutta, kunnioittaen. Heitä on.

Edellä mainittu on monitahoinen asia eikä todellakaan uusi sinänsä. Pieleen alkaa mennä nähdäkseni siinä kohtaa, kun välittävän organisaation jotenkin mitattava tulos aletaankin nähdä koko systeemin tarkoituksena. Häntä heiluttaa koiraa. Mittareissa kun on usein se paha puoli, että ne yksinkertaistavat juuri sen hienon, vivahteikkaan todellisuuden kovin kapeaksi näkymäksi vain joihinkin valittuihin asioihin. Asioiden eri ulottuvuudet unohtuvat helposti. Se on hyvin ymmärrettävää, mutta silti kannattaa yrittää kohti kokonaisvaltaista lähestymistapaa ja sen muistamista, että rakennukset tehdään ennen muuta niiden käyttäjiä varten.

Rakennusasioihin konkretisoituna tämä merkitsee sitä, että asunnossa tai muussa vastaavassa tilassa olijan tulisi kyetä päättämään ympäristöstään mahdollisimman pitkälti itse. Kaaviossa mainitun välittävän organisaation tulee mahdollistaa omaehtoisuus ja luoda sille turvallinen toteutusympäristö ynnä sovittaa toteutuksen raamit muuhun maailmaan. Tämä mahdollistaja voi olla rakennusliike, talovalmistaja, suunnittelija, viranomainen tms.

No, sentään monissa asioissa ovatkin, mutta parantamisen varaa on. Siis, kohti ydinasiaa: rakennusten tulisi palvella käyttäjiä eli niissä oleskelevia ja toimivia ihmisiä. Rakentamisen on toki välttämätöntä olla myös rahallisesti kannattavaa. Mutta, todella kestävä liiketoiminta on se "hyvä käyttöliittymä" yksittäisen ihmisen, asukkaan tai rakennuksen käyttäjän yleisemmin, ja muun maailman välillä.

Vielä yksi askel kohti tässä tarkoitettua konkretiaa. Vapautta tehdä omia ratkaisuja rajoittavat rakennuksissa lähinnä kantavuus, huollettavuus, ulkonäkö sekä palo- ja äänitekniset tekijät. Näihin myös muiden turvallisuuteen ja viihtyvyyteen vaikuttavien asioiden hieman keskitetympi suunnittelu on perusteltua. Lisäksi LVIS-tekniikka, energiaratkaisut mukaanlukien, on monilta osiltaan sellaista, joka vaatii ammattilaisia tullakseen riittävän hyvin tehdyksi. Tässä mielessä kriittisiä ovat välipohjalaatat talotekniikoineen ja niitä kannattelevat pilarit. Siksi tässä ajatuksena on niiden valmistaminen ammattilaisvoimin ja standardisoidusti, jolloin seinien sijoittelulle ym. jää suuri vapaus.